Monday, May 23, 2011

Miksi tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia?


Tankalaiset ovat vuosi toisensa jälkeen tutkimustulosten mukaan maailman onnellisin kansa ja tämä oli jopa yksi niistä monista syistä miksi lähdin tänne. Tanskalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevällä kurssilla selitykseksi tarjottiin vahvaa hyvinvointivaltiota, pieniä tuloeroja ja muita numeroilla mitattavia juttuja, missä toki varmasti on perää. Itse listasin kuitenkin omat veikkaukseni tanskalaisen onnellisuuden syiksi ja ainakin ne ovat syitä siihen, miksi minä olen ollut maailman onnellisin minä Kööpenhaminassa asuessani.




Elävä kaupunkikulttuuri
Köpiksessä tapahtuu paljon ja paljon tapahtuu nimenomaan kaduilla, puistoissa, toreilla. Ihmiset viettävät aikaa vaikkapa sillalla istuskellen ja tuttavilleen rupatellen tai ohi kulkevaa ihmisvirtaa katsellen. Kaduilla järjestetään juhlia ja sillan alle voi nousta ravintola päiväksi tai pariksi ja nämä tapahtumat tuntuvat olevan kaikkien yhteisiä tapahtumia, lapsiperheet, nuoriso, aikuiset ja eläkeläiset voivat kaikki olla messissä.

Yhdessä tekeminen ja päättäminen
Tanskassa on paljon omaehtoista vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa, jossa myös päätökset tehdään oikeasti yhdessä neuvotellen. Itselläni on tunne, että tanskalaiset eivät odota, että kaikki annettaisiin heille ylhäältä päin (että päättäjät tekisivät heidän kaupungeistaan sellaisia kuin niiden haluttaisiin olevan, että joku taho X järjestäisi sellaisia tapahtumia, joissa haluaisi käydä, että joku yrittäjä perustaisi sellaisen kahvilan/ravintolan/baarin, jossa viihtyisi). Suurin ja tunnetuin esimerkki tälläisestä
toiminnasta, jota yritän kuvata on tietysti vapaakaupunki
Christiania, jolla on ymmärtääkseni vahva tuki myös "ihan tavallisten" tanskalaisten keskuudessa eikä pelkästään hipinretkujen ja anarkistien piireissä. Lisäksi kaupungista löytyy useampia vallattuja taloja, jotka ovat erilaisessa käytössä sekä muita paikkoja, joiden toiminta perustuu vapaaehtoisuudelle ja voiton tavoittelemattomuudelle. Itseäni ilahdutti lukea myös Kööpenhaminan vapaakoulusta, jossa oppilaiden ja opettajien suhteet pyritään ihan oikeasti pitämään tasaveroisina ja jossa oppilaatkin pääsevät vaikuttamaan koulun toimintatapoihin.

Hygge
Tanskan sanaa hygge ei ole täysin kattavasti mahdollista kääntää muille kielille. Se voi tarkoittaa kuitenkin esimerkiksi mukavaa, viihtyisää, kotoisaa. Tanskassa kaiken onkin oltava hyggeligt, tanskalaiset panostavat paljon kotiensa sisustukseen ja viihtyisyyteen. (Kuulin myös, että tanskalaiset eivät tästä syystä juurikaan käytä sälekeihtimia tai muita asioita ikkunoidensa edessä, he haluavat, että kaikki näkevät heidän kauniit vaivalla sisustetut kotinsa. ) Myös opiskelija-asunnot ovat täällä hyvinkin viihtyisiä ja asiallisia etenkin kun vertaan niitä siihen loukkoon, johon vaihtarit omassa kotikaupungissani heitetään.
Kotien lisäksi julkisten tilojen viihtyisyyteen on panostettu. Yliopistolta löytyy useita pieniä opiskelijoiden pyörittämiä kahviloita/baareja, joissa voi opiskelujen lomassa "hygge sig" - viettää lokoisaa aikaa, ympäristössä, joka ei varsinaisesti näytä koululta.

2 comments:

  1. Hei kuule, mahdatkohan vielä käydä täällä? Satutko tietämään onko Kööpenhaminassa missä eläinkauppoja?

    ReplyDelete
  2. Kiva blogi sain muutaman idean tulevaan kööpenhaminan reissuuni :D kiitos!

    ReplyDelete